Brändit

KEVIN.MURPHY

KEVIN.MURPHY-tuotteet ovat syntyneet noudatellen samaa filosofiaa kuin ihonhoitotuotteet. Ne on suunniteltu painottomiksi, mutta silti äärimmäisen suorituskykyisiksi, tehokkaiksi ja pitkäkestoisiksi.

K18HAIR

Vuosien ajan perinteinen kosmetiikan kemia oli ainoa ratkaisu hiusten vaurioihin. Sen tarjoamat ratkaisut ovat kuitenkin ennemminkin kuin laastari, joka peittää vaurion, kuin että se olisi korjannut sen. Tähän saakka hiustenhoitotuotteet ovatkin olleet joko hiuksen pinnalle kalvoa muodostavia tuotteita, jotka antavat pinnallista kosteutta ja kiiltoa tai korjaavia tuotteita, jotka ovat paikanneet hiuksen vaurioita väliaikaisesti. Sen sijaan, että olisimme käyttäneet näitä perinteisiä kosmetiikan kemian ratkaisuja, otimme radikaalin askeleen alkaa etsimään ratkaisua bioteknologiasta. Samalla tulimme kumonneeksi useita vanhoja näkemyksiä hiustenhoidosta sekä luoneeksi aivan uuden tuotekategorian hiustenhoitotuotteiden valikoimaan. K18Peptide™ on ainoa markkinoilla oleva aine, joka pystyy rakentamaan ennalleen koko hiuksen rakennetta.

Kemikaalikuormitus ja hajusteyliherkkyys ovat meille tärkeitä haasteita, joiden inspiroimina olemme kehittäneet korkealuokkaisen, hajusteettoman DS-kampaamotuotesarjan ihmisille, jotka haluavat ennaltaehkäistä liiallista kemikaalikuormitusta tai kärsivät hajusteyliherkkyydestä. Tuotesarjan tarkkaan valikoidut raaka-aineet hoitavat ja ravitsevat hiuksiasi puhtaasti, mutta tehokkaasti – laadusta tinkimättä. Monipuolinen muotoilu- ja viimeistelytuotevalikoima on korkealuokkaisen DS-sarjan ydin, sillä tarvitsitpa sitten mattamaista tekstuuria, rakennetta ja volyymia, lämpösuojaa, kevyttä pitoa kampauksen alle tai pitävää tukea ja viimeistelyä, kaiken tämän löydät DS-sarjasta! Tuotesarja on vegaaninen.